Kiitos Arktika-päivistä 2018!

21.05.2018

TIEDOTE 21.5.2018, julkaisuvapaa

Kaikkien aikojen arktika Virolahdella

Virolahden Arktika-päivillä vieraili lähes 4000 linnuista- ja luonnosta kiinnostunutta kävijää. Kimmo Ohtonen keräsi lauantaina 12.5. noin sata henkilöä kuulemaan ”Metsän lintujen elämää muuttuvassa maailmassa” -esitystä. Hannu Hautala. Klassikoita vuosien varrelta -näyttelyä on käynyt katsomassa toukokuussa 460 kävijää. Näyttely on esillä Virolahden Bunkkerimuseolla heinäkuun loppuun saakka.

Arktika-päivien aikana sää helli sekä lintuja että harrastajia. Kymmenen päivän aikana oli yksi vesisadepäivä ja yhtenä päivänä oli pohjoinen virtaus. Muuten sää oli peilityyni ja loppuviikosta tuuli kääntyi hiljalleen lounaaseen. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta koko tapahtuman ajan.

Tyynessä säässä vesilintumuutto ajoittui leveälle rintamalle ja usealle päivälle. Alleja ja mustalintuja havaittiin yli miljoona Arktika-päivien ensimmäisinä päivinä. Arktika-risteilyillä muuttoa päästiin seuraamaan hyvinkin läheltä. Hanhimuuttoa oli koko Arktika-päivien aikana: valkoposkihanhien päämuutto ajoittui viimeiseen viikonloppuun, jolloin sunnuntaina havaittiin jopa 200 000 lintua isoissa parvissa laajalla rintamalla. Sepelhanhien muutto on vasta alkutekijöissään.

Uutena ohjelmana Arktika-päivillä oli molempina lauantaina alkuyöstä järjestetyt yölaulajaretket. Jälkimmäisellä retkellä lajimäärä ja lajisto oli huomattavasti runsastunut. Retkillä kuultiin kehrääjiä, sarvi- ja lehtopöllöjä, ruisrääkkiä, viita- ja luhtakerttusia ja tietenkin satakieliä.

Historian kolmas Arktika-ralli pidettiin Virolahdella lauantaina 19.5. Leikkimieliseen kisaan osallistui 12 joukkuetta ja tavoitteena oli löytää mahdollisimman monta lintulajia Virolahden kunnan alueelta 12 tunnin aikana. Joukkueen jäsenistä pitää sääntöjen mukaan kahden kolmasosan tunnistaa se lajilleen. Tänä keväänä kisassa havaittiin yhteensä 162 lajia, mikä kertoo monipuolisesta luonnosta, erilaisia biotooppeja on Virolahdella paljon. Rallin voitti Lakan grilli, joukkueen jäsenet olivat Janne Aalto, Miska Loippo ja Esa-Matti Lampinen. Voittajajoukkue havaitsi 127 lajia. Parhaimpina havaintoina rallissa olivat mm. pikkukotka, kiljukotka, haarahaukka, kattohaikara, sarvipöllö ja lapinpöllö.

 

Lisätietoja:

lintuasiantuntija Jari Markkula
markkulajari(a)gmail.com
0400 438 364

matkailupäällikkö Anu-Leena Lintunen
Virolahden kunta
anu-leena.lintunen(a)virolahti.fi
040 710 7302

21.05.2018Kiitos Arktika-päivistä 2018!
20.05.2018Arktika-rallin tulokset
04.05.2018Lehdistötiedote 4.5.2018
26.03.2018Lehdistötiedote 26.3.2018
13.03.2018Arktika-päivät lähestyvät!
10.08.2017Arktika-päivät mukana Lintumessuilla 26.8.!
23.05.2017Kiitos Arktika-päivistä 2017!
15.05.2017Arktika-päivillä harvinaisuuksia
08.05.2017Lehdistötiedote 5.5.2017
25.04.2017Lehdistötiedote 24.4.2017

Siirry arkistoon »