Arktikan ABC

  • Arktika on arktisilla alueilla pesivien vesi- ja rantalintujen muutto talvehtimisalueilta Länsi-Euroopan rannikoilta pesimäalueille Jäämeren rannoille ja tundralle Euroopan ja Siperian pohjoisosiin.
  • Arktika koostuu miljoonista vesilinnuista, hanhista ja kahlaajista. Mukana on myös kuikkalintuja ja kihuja.
  • Arktikan pääreitti kulkee johtolinjana toimivaa Suomenlahtea pitkin ja edelleen Laatokan - Äänisen - Vienanmeren reittiä. Virolahden rannikko kerää Suomen suurimmat muuttavat lintumassat.
  • Arktika alkaa huhtikuun lopussa ja jatkuu kesäkuulle. Sen näyttävin osa on valkoposki- ja sepelhanhien massamuutto toukokuun jälkipuoliskolla.
  • Virolahden Arktika-päivät pyritään ajoittaman mahdollisimman lähelle hanhien keskimääräistä muuttoaikaa.
  • Suurimmissa lintuparvissa on tuhansia lintuja. Aikainen aamu ja myöhäinen ilta ovat usein parhaat havainnointiajat. Hyvällä säällä illalla parvet lentävät hyvin korkealla. Monet lajit muuttavat myös yöllä, jolloin ne tunnistetaan äänten perusteella.
  • Eri lintulajien muuton huippu sattuu eri aikoihin. Ensimmäisenä aloittaa mustalintu vapun tienoilla ja viimeisenä lopettaa isosirri kesäkuun 1. viikolla.
  • Lintuharrastajia kiinnostavat arktikan ohella muualta harhautuvat harvinaisuudet, jotka kulkevat lämpimissä ilmavirtauksissa ja lepäilevät usein rannikolla.
  • Lämpimissä virtauksissa kulkee myös massoittain hyönteisiä: perhosia, ampiaisia, kirvoja ynnä muuta. Hyönteisten vaellukset ovat epäsäännöllisiä verrattuna lintujen muuttoon.
  • Syksyn arktika: Lintuja on tavallisesti 2-3 kertaa enemmän, riippuen pesinnän onnistumisesta. Lentoreitit ja aikataulut vaihtelevat kuitenkin suuresti. Mustalintukoiraat aloittavat paluun jo heinäkuussa ja viimeiset allit poistuvat vasta marraskuun lumisateiden aikaan.

Teksti: Seppo Vuolanto

Muistathan arktikaa seuratessasi ja muulloinkin luonnossa liikkuessasi noudattaa jokamiehen oikeuksia. Luonnosta saa nauttia suhteellisen
vapaasti, kunhan ei aiheuta häiriötä tai haittaa luonnolle tai toisille ihmisille! (www.ymparisto.fi/jokamiehenoikeudet)